Iisan potema anaalivaiva helpotti lopulta, välillä piti tehdä yksi välityhjennys vielä. Nielukin oli asettunu ja koira vaikutti olevan kunnossa. Loppusyksyn vaikeuksien vuoksi ei seisontojakaan ollu yhtään Junkkarin jälkeen ja mieli teki koiralle lisää kokemuksia. Siispä suunnitelmat käänty paranemisen myötä fasaaneihin… nuihin ”muka” kanalintuihin lukeutuviin siivekkäisiin. Kun vapaapäivä koitti ja kelitkin vaikutti sopivilta, suunnistettiin Leppävirralle fasaaneja häirihteen. Mukaan matkalle lähti Kuopista nuori metsästäjä, Late, jota kiinnosti nähdä seisoja tositoimissa.

Perille päästyä Latelle jäi osaksi kameran laukominen ettei tarvitse lupia maksaa aseen kantamisesta. Paikan omistajan kertoessa maastoja odotukset oli kovat. Tavoitteena seisonta ja pudotus. Niinhän siinä kävi heti alkuunsa kun Iisa sai luvan lähteä hakuun, että koira ampaisi tuulen alle ja käänsi sivutuuleen ojan takana. Muutama metri ja seisonta. Ja kaikki alle 10 sekunnin. Iisa purki seisonnan ja alkoi tarkennella ojaan jossa fasu juoksi pajujen alla tunnelissa. Ukkelin pinnakin jo petti kun ei etenemistä oikein ehtinyt ottaa ja lintukin piti saaha liikkeelle. Siispä metästyskaverille avuksi. Ukkelin potkiessa pajuja syrjään, fasu lähti pyrkimään kohti ulkoilmaa ja Iisa toplimaan kiinni linnusta. Tiukka komento pysätty koiran ja fasu pääsi hätäsesti starttaamaan lentoon. Iisa istahti paikoilleeen ja ukkeli puhkoi taivasta Iisan seuratessa katseella linnun lentoa matalalla. Liekkö äiti-fasu neuvonu poikaansa että on turvallista lentää hiljaa ja matalalla… ;)

Tilanteen jälkeen otettiin suunta päinvastaiseen ja Iisa uudelleen hakuun. Toki piti edellinen paikka käydä vielä tarkistamassa ja sitten uusi suunta löytyi. Loppuaika ”erästä” olikin tyhjää, lukuun ottamatta yhtä tyhjää seisontaa jonka Iisa purki. Päätettiin antaa Iisan huilia ja vippailtiin tietä pitkin takaisin sinne mistä oltiin tultu. Iisa myötätuuleen hakuun pellolle ja mukavahan sitä oli seurata, hakua ja tuulenkäyttöä. Kun oltiin tultu reippaasti tuulen alle, käännettiin suunta kohti paikkaa, jonne alun fasu oli laskeutunu. Pellolle jäätyneen veden päällä Iisa veti vauhdista seisonnan josta ei ollut epäselvyyttä. Koko koiran olemus kertoi: ”Tuossa se on!!” Siinä vaiheessa piti pistää töppöstä toisen eteen ja Iisa tarkensi seisonnan vielä. Hiljainen ”Jahh..” kuului ja Iisa ampaisi pajukkoon. Mitään ei lähtenyt. Kannustusta peliin ja Iisa yritti paikallistaa lintua ihan urakalla. Iisakin katseli sen näköisenä että tuu auttaan, täällön jumalaton viidakko. Ja ukkelihan meni apuihin. Aikamme yhdessä tongittua lymyävä kukko rohkaistui lähtemään ja Iisa jäi ukkelin viereen katselemaan. Ukkelipa oliki oottanu hetkeä ja Lincolni yskäisi kerran, jonka seurauksena kukko suistui immelmannin tehneenä tantereeseen. Iisa katseli että eijoo totta!! Samassa alkoi Iisaa poltella että poishan tuo pitää tuolta hakea ja hirvittävän kiljumisen kanssa yritti  asiaa ukkelille kertoa. Ukkeli tuumi että ootellaan, ei se enää karkaa. Late saapu myös paikalle ja arpomisen jälkeen ukkeli päätti antaa Iisan noutaa. Toinen vaihtoehto olisi ollut hakea lintu itse. Tällä kertaa kuitenkin näin ja ensikerralla toisin. Noutohan oli Iisalle sinällään tuttua hommaa, seisonnalta ei vain oltu pudotettu. Eikä sitä oltu reenattukaa herran aikoihin. Muuten noutokin sujui, lintu vain tipahti ukkelin jalkoihin mutta siitä vielä sitte otettiin istuen luovutus muistin virkistämiseksi. Siihen olin hyvä päivä lopettaa. Onnistuminen alla ja molemmilla hyvä mieli. Taisi se olla Latellakin. Puheltiin siinä vielä että oisihan se homma voinut mennä toisinkin. Taisi siinä sivussa Latenkin seisoja-kuume nousta jonkun verran…

Kotiin päästyä Iisa kohteli ukkelia kuin suurtakin jumalaa, kaikkea mahdollista piti ukkelille kantaa ja istuen luovuttaa. Ja suunniteltiin Nuori seisoja- kisaan menoa. Se suunnitelma muuttuki kun Iisa alko illalla tiputtaa. Juoksu oli alkanu. Mutta hyvän päivän jälkeen on hyvä jäädä lepäilemään ja oottelemaan tulevia, juoksun jälkeisiä aikoja.