Niin ne vain alko lumet hävitä, jäät sulaa ja vedet aueta. Sen huomas Iisaki. Vapunaattona Iisa oli lenkkeilyn yhteydessä ollu irrallaan rannassa ja painellu suoraan järveen. Jäitten sekaan. Ei ainakaa kylmä vesi tunnu uimahaluja hillitsevän.

Siitä se ajatus sitten lähti. Taas. Eilen pyydettiin naapurista Taika  (Ferhill’s Fanta) mukaan uintireissulle. Sen verran oli säpäkkä se lähtö ettei mielessä ehtiny käy ottaa mukaan starttaria ja lintuja. Vaan linnun asemaa sai halot ajaa. Perillä vedessä uiskenteli vielä jäitä jonkuverran ja Iisa oli täpinöissään ku hokas että noutojahan täällä kans tehään eikä vaan lutrata vedessä. Eka heitto ei vieny halkoa vastarannalle mutta vedestä nouto olikin rutiinihomma. Ja veteenmeno kans. Ukkeli oli talven mittaan ehtiny mietiskellä että pitääköhä sitä vedestä tulot ravistamatta jne käyä taas uuelleen läpi. Eipä tarvinnu. Iisa tuli halon kans suoraan vedestä ylös ja luovutus istuen.
Kuten kuvasta näkyy, heittäjä oli heittäny halon pitkittäin veteen vaan tomerana Iisa sen koko matkan samalla tavalla toi, siihen asti kun Irti-komento kuului.

Toinen heitto lähti siihen malliin että veteen ei jää. Eikä jääny. Tarkotuksena oli että Iisalle iskostuu malli siitä, että noudettava ei ole aina vedessä vaan vastarannalla. Iisa meni sujuvasti vesistön yli ja halko suuhun. Siinä vaiheessa alkoi Iisalla miettiminen, mennäkkö tien kautta ukkelin luo vai mistä. Ukkeli piippas pilliin luoksetulon ja koira halko suussa loikalla veteen ja yli. Luovutus jälleen rutiinia.  

Siinäpä nyt sitte on sulateltavaa ku ootellaan että varsinaiset vesityöpaikat on siinä mallissa että tulva laskee ja päästään ihan kunnolla ottamaan veden takaa tipejä pois.

Iisa ja Taika päätti molemmat poseerata vielä vapun kunniaksi. Edustavuudesta tiiä sitte...