Jiellan tunturiseikkailut 13.- 20. 2007

 

Lopultakin koitti pitkään odotettu hetki, päästiin suuntaamaan auton nokka kohti pohjoista ja riekkomaita. Ainakin ukkeli odottama, Iisalle se oli tavallinen matkalle lähtö kun autoon pääsee matkustaan. Matka vaan oli totuttua pitempi. Reissu aloitettiin päivää aikaisemmin kun alun perin oli suunniteltu. Muoniossa Oloksella oli mahdollista yöpyä 2 yötä ja sehän piti hyödyntää, tarkoituksena oli katella maisemia, mamma kun oli ensimmäistä kertaa ”tunturien maassa”. Matkalla Olokselle poikettiin kahvella ja turisemassa Teerikujan kennelin väen ja koirien luona. Perille päästyä Iisa katteli että ompas maisemat, juoksu tuntui maistuvan suolla kun kusitauolla oltiin. Ja Oloksen tunturimaisemaan tutustuttiin vielä illemmalla, kuten myös maastoon tunturin kupeessa.

Sunnuntaina herättyä olikin yllätys, oli yön aikana satanut muutaman sentin lunta ja maiseman peitti sakea sumu. Katteleppa siinä sitte maisemia. Sumusta huolimatta lähettiin kattelemaan seutua, käytiin Pallaksellakin toteamassa ettei täällä mitään nää. Olipahan Hotelli Pallaskin sulkenut ovensa odottamaan joulun sesonkia. Loppupäivästä lähdettiin kiipeämään Olostunturin kuvetta ylös ja Iisan annettiin juosta ja totutella maastoon. Vakka sumua oli, ylös asti oli tarkoitus kiivetä. Puurajassa huomattiin maaston olevan semmoista kivikkoa huipulle asti ettei sinne koiraa haluttanu päästää loukkaamaan jalkojaan.

Maanantaina lähettiin kohti reissun määränpäätä, Enontekiön Näkkälää. Sumu peitti maiseman edelleen ja tiet oli paikoitellen hyvinkin jäiset. Perille päästyä odotti jälleen yllätys. Nyt se oli erittäin viihtyisä kämppä!! Ei kun taloksi ja ihmettelemään. Lunta oli pikkusen maassa ja sumu ilmassa. Katteleppa siinä taas maisemia!! Käytiin Galdotievassakin aikamme kuluksi kattelemassa että näkyykö kokeisiin osallistujia, tarkoitus oli kuunnella kritiikki vaan päivän venyessä päätettiin lähteä takaisin kämpälle syömään ja lämmitys puuhiin. Pikkuisen alkoi sumukin rakoilla ja matkalla takaisin kämpälle, alkoi maisematkin ”avautua”. Luonnollisesti myös sauna lämmitettiin, hyvät olikin löylyt. Näkkäläjärvi vieressä oli sulana mutta uimaan ei uskaltanu mennä eikä Iisaakaan päästää, sen verran kylmää vesi oli, pikkkuisen jääriitettä siellä täällä.

Tiistai, ensimmäinen lupapäivä aukeni vielä vähän sumuisena. Kämpässä meinasi olla aamusta kylmä mutta siitä sekin lämpesi kun tulta kamiinaan ja pesä puuta täyteen. Aamupuuron jälkeen reput pykälään ja maastoon. Suunnaksi otettiin Näkkäläjärven eteläpää. Vaikka paljon oli kuultu sopuleista, jälkiä lumella oli tuhottomasti. Koko reissulla nähtiin 2 sopulia, neki kuolleena mönkijäuralla. Iisan saatua luvan hakuun, ei mennyt kauaa ku ukkeli huomasi uralla jäniksen jälet. Ja perinteisestihä siinä kävi eli jänisajo alkoi. Porotki siinä kuunteli että mikä helekutin ulisija tuolla menee lujaa. Porot sai Iisalta olla rauhassa, liekkö ollu liian isoa lihaa… ;)
Sumukaan ei paljoa ylempänä helpottanu koiran seuraamista, kyllä sielläkin laajahakuinen koira katoaa näkyvistä.

Jänisajon jälkeen Iisa jouti hieman seuraaman mukana sivulla ja seuraavassa maastossa sitte alkoiki lumella riekon jälkiä näkyä. Ja ei kun Iisa hakuun. Niihän siinä sitte kävi että yksinäinen riekko löytyi. Tosin se lähti Iisan ja ukkelin välistä Iisan hakiessa sivutuuleen eikä Iisalla ollu mahollisuutta päästä yrittämään seisontaa. Iisa jäi paikalleen riekon lähtiessä ja ukkeli poltti ruutia riekon perään. Eikä osunu. Lie ruennu kanakoiramieheksi kun ei enää osaa pomppulintuja ampua. Pipon se riekko tosin meinas ukkelin päästä varastaa ja viiä tunturiin.

Matkaa jatkettiin ja hetken päästä ukkeli näki 3:n riekon nousevan siivilleen ja Iisa oli samalla suunnalla vastatuuleen hakemassa. eräsi epäilys että nuinkoha se ajeli linnut lentoon. Muistus paikallaan olosta sai Iisan pysähtymään ja suunnaksi riekkojen lähtöpaikka. Iisa kimposi uudelleen hakuun oikealle ja samassa ukkelin vasemmalta puolen lähti vielä ”matti myöhäinen”. Eipä siinä sitte muuta kun kateltiin että perskeles… oishan tuo pitäny muistaa ettei ne kaikki riekot välttämättä kerralla lähde. Siitä sitten uudelleen riekkojen perään siihen suuntaan minne lensivät. Eipä niitä enää löytynyt. Käänneltiin kulkusuuntaa ja Iisa jatkoi hakua. Taukoa pidettiin korkealla mäellä        ”siis meidän korkealla” ja katseltiin porotokka nulkkasi lammen rannalla. Päätettiin kiertää lampi ja suunnistaa hiljolleen takaisin järven rantaan. Lammelta ylemmän noustessa näkyi taas jälkiä ja toivo linnuista heräsi. Iisa sai hakea myötätuulessa siinä toivossa että riekko seisonta tapahtuisi. Eipä tapahtunu vaan uran vierestä kimposi riekko siivilleen Iisan ollessa kaukana myötätuulessa ja sivulla. Ukkeli siinä taas ojenteli haulikkoa ja koukisteli sormea. Iisakin saapui paikalle ja lähdettiin katselemaan minne riekko meni. Iisa alkoi kummun takana peilata hajuja ja perinteisesti taas kävi, Iisa nousi liian lähelle lintua ja ajeli riekon taipaleelle. Kyllä siinä ukkeli taas Iisaa muistutteli huonosta toiminnasta. Takaisin uralle ja vielä löytyi yksinäinen riekko. Iisa ei riekosta saanut vainua vaan kimposi siivilleen ihan kuin kiusaksi. Jälleen alkoi sumu lisääntyä ja maisemat peittyä entisestään, ukkeli totesi viisaimmaksi lähteä uraa pitkin takaisin kämpälle, Iisakin oli jo hakenut melkein 4 tuntia ja se alkoi nuorelle koiralle riittää. Loppupäivä menikin ruuan laitossa ja kämppää lämmitellessä. Ja saunakin lämpesi illasta.

Keskiviikko ja torstai olivat välipäiviä lupien puutteessa. Aika toki kului kun tehtiin reissu Kilpisjärvelle. Sumukin alkoi hävitä ja nyt alkoi maisematkin näkyä. Kyllä Kilpisjärvellä maisemia riittää!!! Iisakin tutustui korkeampaan ilmanalaan Muotkatakassa. Siinä on maantie korkeimmillaan merenpinnasta katsottuna.

Kuvassa taustalla alhaalla häämöttää Kilpisjärven kylä.

Välipäivät meni maisemia katsellessa kelin kirkastuttua. Ja samalla tuli pakkaset. Kyllä Riekkotievan kämpältä on komeat maisemat katsella. Jierstivaaran laelle oli pudottanut lumet.

Perjantaina oli toinen lupapäivä ja edellisen illan puhelintiedustelu tuotti tuloksen lähteä Näkkälän Samulin maasturin kyydillä Tuorkottajajärven kupeelle ja sieltä palailla metsästäen takaisin. Puoli 8.ksi oli sovittu tärät parkkipaikalle ja vähän ennen klo 8:aa suunnistettiin jo Korkeamaahan. Ja Iisa haki niin kuin saksanseisoja vain voi hakea. Mutta ei lintuja koko paikassa vaikka koko paikka sahattiin ristin ja rastiin. Yhdet jälet sentään näkyi, edelliseltä päivältä nekin. Aamulla tullessa nähtiin muutama riekko uran varressa hiekkatievan kupeella. Iisa haki myötätuuleen samoja lintuja. Ja kuinka ollakaan, Iisan mennessä myötätuuleen katajapusikon vasemmalta puolen, ampaisi valkeat riekot juoksuun oikealta puolen. Ei Iisan hermo moista kestäny vaan ajoi linnut lentoon. Ja sitten taas neuvoteltiin. Ja ukkelia vitutti. Maastot oli kyllä mitä mahtavimmat kulkea kuten kuvasta voi päätellä.

Vielä otettiin pieni lenkki Näkkälävaaran laelle ja reunoille iltapäivästä. Alkoi jo turhauttaa kun ei lintuja enempää löytynyt, aamun linnut kun Iisa sössi ihan kunnolla. Mutta maisemat Näkkälävaaran päältä antoi vähän balsamia mielelle. Kovasti kyllä mietittiin että tunturi kait se sekin oli eikä vaara…

Vielä oli yks lupapäivä jäljellä ja Iisa heti aamusta kankea. Niinpä tehtiin päätös lähteä ajelemaan kotia kohti. Ei ollut mitään mieltä lähteä juoksuttamaan koiraa enää. Päätös olikin sikäli hyvä että seuraavana päivänä 792 km:n matka olisi pitänyt ajella lumisateessa. Nyt saatiin ajella vähän paremmassa kelissä, aamulla reilusti pakkasta ja järvikin jäässä.

Reissu oli mukava kaikin puolin, ainoastaan reissun tavoite jäi toteutumatta eli Iisalle ei saati riekkoseisontaa. Sen myötä olisi myöskin pyritty pudottamaan. Mutta jäipähän seuraavaksi syksyksi ”hampaan koloon” jotakin kun tunturiin taas lähdetään. Mainostetaan vielä sitä tunnelmallista Riekkotievan kämppää ja saunaa, oli ne vain hyvät.!!